maanantai 26. tammikuuta 2015

mercedes-benz sprintshift kytkinvaihto

Ammattiosaamisen näytön moottorin ja voimansiiron osista suoritin 
Espoon Lommilan Vehossa uusimalla mercedeksen sprint shift automaatti kytkimen.
Auto oli mercedes-benz sprinter 216cdi. Tämän auton kytkin on automaatti kytkin, missä vaihde vaihtaa automaattisesti laitettuna vaihdekeppi D:hen eli DRIVE:een. Kytkimen vauhtipyörä oli löystyny reilusti ja paine laakeri ei toiminut niinkuin pitäisi eli ei vaihtanut vaihteita ajoissa tai ollenkaan.












Ensimmäinen vaihe oli kardaanin irroitus. Ennen sitä irroitetaan kardaanista pieni tuki kahdella pultilla, että kardaani pääsisi liikkumaan vapaammin ja työ helpottuisi. Sen jälkeen kun kardaani on irroitettu otetaan laatikkoa varten kannatin. 2 pulttia per puoli. Ennen kun lähdet laskemaan laatikkoa, irrotta laatikon ja moottorin välissä olevat pultit tai ainaki löystä niitä reilusti ettei ne hajoisi kun lähdet laskemaan laatikkoa.






HUOM. Ole varovainen ennen kun lähdet laskemaan kytkin laatikkoa. 2 johtoa löytyy oikealla puolella piilossa pienen alumiini suojan takana. Irroita nämä kaksi johtoa ettei ne mene poikki.








Sitten kun sain laatikon nostettua pois, tarkistin kaksoismassa vauhtipyörän kunnon. Se heilui aika reilusti sivuttain, vaikka ei saisi. Siitä huomattiin, että se oli mennyt rikki siten, että automaatti painelaakeri ei toiminut kunnolla ja siitä johtuen se oli hajoittanut vauhtipyörän. Vauhtipyörä on kiinnitetty seitsemällä pultilla missä on tähti kanta. 



Sen jälkeen kun vauhtipyörä oli irroitettu putsasin sisäpuolelta kaikki liat mitä oli tullut vauhtipyörästä  ja tarkastin, että kaikki olisi kunnossa. Sen jälkeen irroitin painelaakerin.



Painelaakerin irroitus ei ole iso homma. Se on kolmella pultilla kiinitetty ja piuha näkyy sivussa missä on anturi. Nämä irroitettuna ei tarvitse kuin putsata liat, laittaa vähän rasvaa ja laittaa uusi painelaakeri kiinni.



Siinä näkyy uusi painelaakeri. Anturin pultteja ei saa laittaa apinaraivolla kiinni vaan pitää olla varovainen. Kun kaikki piuhat ja pultit on kiinnitetty siirrytään vauhtipyörän kiinnitykseen.




Kuvassa näkyy uusi vauhtipyörä. Vanhassa ja uudessa vauhtipyörässä oli selkeä ero. Vanha vauhtipyöra liikkui sivusuuntaan noin 2-4 cm. Uusi ei liikkunut kuin muutaman MM. Siitä varmistettiin, että vanha vauhtipyörä oli hajonnut. Seuravaaksi otin vauhtipyörän paketista ulos ja laitoin takaisin paikoilleen.


Vauhtipyörän kiinnityksessä pitää olla tarkkana. Pulteilla on oma momentti eli momentti avain käteen ja 45nw ja lisätään sinne 15 astetta lisää.


Sitten nostetaan laatikko takaisin paikoilleen ja laatikon pultit takaisin paikoilleen momenttiin. Sitten tehdään pikatarkistus, että kaikki on kiinni. Sen jälkeen nostetaan laatikkoa ylemmäs ja laitetaan tukipalkki paikoilleen. Kun laatikko on kunnolla paikoillaan ja kaikki pultit kiinni, jää vain kaksi piuhaa, jotka pitää laittaa kiinni. Sitten suojapelti takaisin paikoilleen. Sen jälkeen laitetaan kardaani ja sen tuki takaisin paikoilleen. Sitten ei ole muuta kuin nopea tarkastus, että kaikki olisi paikoillaan ja auto alas.


Viimeinen vaihe

Vietiin sitten auto ulos ja pistettiin Xentry autoon kiinni ja ruvettiin ajamaan. Samaan aikaan istuin vieressä ja rupesin ohjelmoimaan painelaakeria uusiksi eli ns. opetin autoa vaihtamaan vaihteita automaattisesti. Kesti noin 10-15 minuttia niin auto oppi itsestään pikkuhiljaa, vähän niinkuin opettelisi kävelemään. Ajettiin sitten 1. ja 2. vaihteella niin kauan kun kaikki oli kohdallaan. Loppujen lopuksi kävin 50km ajelulla ja kaikki toimi normaalisti. Sitten takaisin Veholle ja valmis.






torstai 15. tammikuuta 2015

Sähkömekaanisen ohjausvaihteen vaihto

Ammattiosaamisen näytön alustan osista suoritin uusimalla vuosimallin 2014 Audi A4n ohjausvaihteen. Ohjausvaihde on auton alustan etuosassa sijaitseva osa, joka on yhteydessä ohjausakseliin ja sitäkautta ohjauspyörään. Sen läpi kulkee etupyörientuennassa oleva kahdesta kohdasta nivelöity raidetanko, mikä on kiinnitetty pallonivelellä olka-akseliin. Nämä osat mahdollistavat pyörien kääntymisen rattia pyörittämällä.


 Ensimmäinen vaihe kun auto on nostettu ylös on etupyörien irroitus, jotta päästään käsiksi raidetangon päähän. Mutteria on irroitettava niin paljon, että se on niveltapin kierteen tasalla. Raidetangon pää irroitetaan pyöränlaakerikotelosta pallonivelen ulosvetimellä.




 Irroita apurungon ristituki.

HUOM: Kun apurungon tuenta, ohjaustehostin tai apurungon ristituki eivät ole kiinnitettyinä, autoa ei saa asettaa asettaa pyörien varaan.




Tässä vaiheessa irroita ohjasvaihteelle tai akselille menevät liittimet.

Irroita ruuvi ohjausakselista ja vedä irti ohjausvaihteesta. Huolehdi ettei ohjausakseli pääse pyörähtämään missään vaiheessa.






Kierrä mutterit irti ja laske kallistuksenvaimenninta, jonka jälkeen kierrä takaa paljastuvat pultit irti molemmilta puolilta.

Tämän jälkeen paina ohjausvaihdetta vähän sivulle ja poista alakautta.





Raidetangon päitä ei uusita vaan ne kierretään uuteen raidetankoon. Myöhempiä työvaiheita helpottaaksesi voit mitata kierrettävän määrän.

Aseta ohjausvaihde paikalleen.

Kiinnitys tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä.





 Kytke autoon laturi testerin käytön ajaksi.

Käynnistä ohjattu vianetsintä testerillä ja syötä
SVM-koodi: XCHG44A001













Lopuksi suoritetaan pyöränkulmien suuntaus, jonka jälkeen työ on koeajoa vaille valmis!